keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Vinkkejä raskausajan pukeutumiseen

Pallomaha tässä terve - kyllä vain, yhdetkään housuistani eivät enää mene kiinni. Ja viikkoja vasta 15. Vaatekaappini on siis kutistunut kaiken kaikkiaan kolmeen mekkoon, koska äitiyshousuja en ole vielä ehtinyt hankkimaan (lue ehtinyt= en jaksa suunnata kauppaan niitä sovittelemaan).

Boozt.com lanseerasi bloggaajille tyylikilpailun, jonka voittaja saa itselleen mainetta ja mammonaa, eli 300 euron lahjakortin shoppailemaan. Me päätimme osallistua, mahani ja minä, koska ensinnäkin a) tarvitsen uusia vaatteita b) inspiraatioboardin tekeminen on järkevää ennen shoppailua (etenkin ennen ensimmäistä mammashoppailua), kun joutuu pohtimaan myös koko asukokonaisuutta, ei vain sitä yhtä vaatetta ja c) käsillä oli rasiallinen suklaata ja juuri sopiva joutilas hetki.

Kuten sanottua, olen tehnyt nämä itseäni ajatellen, mutta toivottavasti myös muut saavat kokoamistani asuista vinkkejä mammalookiin (ja miksei nyt muuhunkin pukeutumiseen). Runsaan housupulan ansiosta päätin inspiroitua kolmesta mekosta, jotka tuntuvat sopivan mahalle kuin mahalle. Mukana tietysti myös asuun sopiva kampaus ja meikki, jotta maman olo on täysin kaunis.



Juhliin: Kyllä, korkokengät raskaana olevalle (ainakin näin alkuraskaudessa). Olen lyhyt nainen ja sääret ovat kroppani toimivia puolia, joten en aio piilotella niitä raskaanakaan. Mustat sukkahousut ja mustat korot yhdessä pidentävät säären linjaa mukavasti, mikä tasapainottaa komeaa masua juuri hienosti.

Koska mekko on tämän asun katseenkerääjä ja vahva kuosi on jo itsessään voimakas, päätin pitää muun arsenaalin melko kevyenä. Lisäpiristettä menoon tuovat oma kestohittini punaiset juhlahuulet sekä virkeän värikäs clutch, joka poikkeaa mukavasti muusta asusta ja tuo mukaan hitusen yllätyksellisyyttä.

Toimistolle: Töissä olon on oltava mukava, mutta tyylikäs. Neuletakki lämmittää ihanasti ja mekko alla tuo ripauksen bisnestä mukaan, mutta on silti mukava päällä (materiaalin venyvyys ja pehmeys ovat nyt valttia). Värikkäät sukkahousut näkyvät hieman ylipolvensaappaiden yläpuolelta ja saappaat tietysti ovat tämän asun pieni juju.

Kaupungille: Tässäkin asussa mukavuus on tärkeä kriteeri, mutta toki on ihan mukavaa myös näyttää hyvältä

Jos joutuu kävelemään enemmän, kannattaa jalkaan valita mahdollisimman mukavat popot. Legginsit sopivat esimerkiksi shoppailureissulle paremmin kuin kokomekko, sillä pelkän paidan sovittaminen sukkahousut jalassa on vähän, noh, tiedät kyllä.... Pörröliivi suojaa shoppailijaa liikkeiden vaihdon välillä, kun päällystakkia ei jaksa jatkuvasti vetää päälle ja pois ja kahvilassa voikin hillua sitten vaikka pelkässä neulemekossa.


Mitäs tykkäsitte mammatyyleistä, olisitteko itse valinneet jotain toisin? Osallistun postauksella Boozt.comin kilpailuun, joten kaikki tuotteet löytyvät luonnollisesti sieltä.

Pus.
Hannele

Ps. Joudun muuten nykyään kirjoittamaan blogin tekstit html-koodina, koska jostain syystä pc-koneelta ei koneesta riippumatta voi enää syöttää tekstiä lainkaan... Onko kenelläkään muulla ollut samaa ongelmaa ja vielä tärkeämpää - miten tästä vihulaisesta pääsee eroon? Nyyh. Mac-koneella homma pelittää hyvin.

3 kommenttia:

  1. Itse ostin raskaana ollessa hintavampia vaatteita vain siinä tapauksessa, että ajattelin vaatteet soveltuvan käyttöön raskauden jälkeenkin. Juuri esimerkiksi tuon tyylisiä mekkoja kuin sinun kaupungille- kollaasissasi. No, olin raskaana yhteen putkeen lähes kaksi vuotta (lapsillani on 10 kuukauden ikäero), joten voin kertoa että viimeinen asia, mitä halusin nuorimman syntymän jälkeen laittaa oli ne samat kamat (ei tietenkään yhdet ja samat, oli ehkä 10 mekkoa mutta silti) kuin mitä olin pitänyt viikosta toiseen. Eli sen tekisin ehkä eri tavalla nyt. Ostaisin vaatteita ajatellen vain, että näillä ei ole käyttöä vuoden päästä. Henkkamaukan äitiysfarkut olivat mielestäni parhaat housut arkeen. Tuntui pukeutumiselta, kun ei heilunyt vaan jossian legginsseissä. Ja perusväriset äitiyspaidat, joihin oli helppo yhdistää monenlaisia koruja ja huiveja.

    VastaaPoista
  2. IHANA leomekko! Voin lainata sitä sitte ku oot liian iso siihen <3

    VastaaPoista
  3. Anonyymi11/21/2013

    Niiin minullekin on tässä käynyt paksuna ollessa etttä nyt kaikki vaatteet alkaa olla pieniä ja varsinkin housut ei mene kiinni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!