torstai 29. marraskuuta 2012

I'm ready!

Kuvitelkaa! Minä, joka yleensä olen aina myöhässä ja viimeistään lähtöhetkellä kaikki hukassa, olen kerrankin valmistautunut etukäteen lauantaisiin synttäreihini.

Uudet sukkikset on ostettu (en siis kaivele jotain vanhoja 5 minuuttia ennen lähtöä esiin ja huomaa, että näissähän on perskule reikiä kaikissa), olen jopa katsonut etukäteen sopivan mekon juhliin (mahtui vielä) ja laittanut vanhat kunnon tanssikenkäni kuntoon.

What is wrong? Uskomatonta, että saatan ehkä vielä kehittyä rauhaisaksi lähtijäksi tämän elämän aikana. Wawawiwa, beibet.




Nämä Biancosta ostetut nahkakengät ovat muokkautuneet niin mukaviksi jaloissa, että huomaan kerta kerran jälkeen valitsevani nämä juhliin (vaikka hieman uudempiakin olisi tarjolla). Nahkakengissä on se hyvä puoli, että niitä ei tarvitse kuin hitusen kiillottaa silloin tällöin.

Mekoksi valikoitui tämä voimakkailla kultasomisteilla varustettu Oneness-pikkumusta.



Korviin jotain kultaista, vaikkapa nämä yksilöt. Mekon miehusta on itsessään kuin koru ja pidän melko yksinkertaisesta tyylistä, joten ei sovi mennä liiallisuuksiin...

Tähän aikaan vuodesta työni on täynnä jos jonkinmoista kekkeriä, mikä on tietysti varsin mukavaa. Tänään lounastin ravintola Sipulissa, josta löysin yllättäen himoitsemani Barcelona-tuolit.

Raaskisinkohan ostaa näitä muutaman kipaleen vaikkapa seuraavaan kotiin? Näyttävät nimittäin pirun hyviltä.



<3 Hannele

10 kommenttia:

  1. Oh toi mekko! Kerro mistä olet sen ostanut, se on niin kaunis? Oot kyllä kuuma ilmestys asusi kanssa taatusti :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos beibe :). Se on siis Oneness-merkin mekko ja Nellystä aikoinaan ostettu. Kävin katsastamassa josko se olisi ollut siellä vielä, mutta eipäs ollut... :/

      Poista
  2. Voi moro. Näytyt juhlissasi varmasti tyrmäävältä! Mieletön mekko.

    VastaaPoista
  3. Go Hannele GO! Eikä yhtään liikaa korvikset, ei yhtään.. Sinänsä harmillista, että lunta tuli meille etelään nyt, kun olisit muutoin voinut korkkareissa vilistää ihan koko ilta-yön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kihhii, kiitos :). Ja jos tuo pahuksen myräkkä uhkaa mun korkkareilla kävelyä, niin... :D

      Poista
    2. Saanen luulla ja eh epäillä, että uhkasi ja uhmasi :) nim. taapoi onnellisena Larun kärjessä kuin talven lapsi konsanaan..

      Poista
  4. Ihania kuvia ja sulla on aivan Ihana blogi jäin heti koukkuun! :)


    Käy ihmeessä kattomassa mun blogia :)
    http://llovewantneed.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Uulalaa :) Upea mekko!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!