perjantai 10. elokuuta 2012

1982–2012, eikä mikään memorial!

Aivan ihania postausideoita tullut teiltä – kiitos niistä! Moni on kiinnostunut työstäni, mutta valitettavasti siihen vedän rajaa. Sanottakoon siis, että työskentelen media-alalla siistissä sisätyössä, mutta sen enempää en halua kertoa. Toivottavasti ymmärrätte. <3

Anonyymiksi jäänyt lukija toivoi, että kirjoittaisin hieman siitä, miten olen päätynyt Helsinkiin ja millaista elämäni on ollut aikaisemmin.

Jep, vuonna 1986 töpselinokka oli päiväkodissa. Ja kadun tämän kuvan julkaisua heti, kun painan "send". 
Synnyin Lohjalla ja elin muutaman vuoden sieltä, mutta oikea kotini Pohjanmaalla, jossa olen elellyt aina lukioon asti. Ison perheen kasvattina elo oli aika rentoa (meitä sisaruksia on neljä – neljä erittäin kovaäänistä älämölöpentua), mutta justiinsa vaan niin villiä – nämä Helsingin ipanat eivät ikinä voi tietää, miten hauskaa pikkukaupungissa voi olla! ;)

Teinivuosien kuva-aatelia aaah....

13-vuotias emäntä. Vähän on näkö muuttunut. 

Rakkaan ystävän päätin sensuroida, koska hän ei ehkä halua kuvaansa tänne, mutta rutistus sulle nainen – tiedän, että luet tän postauksen ja kato miten kauan me ollaan jo oltu? <3

Jep – pojat oli rasittavia myös Pohjanmaan yläasteilla. Eikä kuvatkaan aina niin onnistuneita, koska digiaikaa ei oltu vielä keksitty. 

Kaverit sensuroitu myös tästä, mutta todistusaineistoa – oon joskus voinu pitää napapaitaa herraisä! Tässä olen about 15-vuotias nuori ja hehkeä emäntä.
Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan tanssia. Olen "haaristellut" (terveisiä mummulle) ihan pienestä asti ja tanssijan ammatti oli pitkään haaveena. Se taisi kuitenkin olla loppupeleissä juurikin sitä – lapsuuden haave, jonka toteutumatta jäämisestä olen aika onnellinen. On totta, ettei vielä lukiossa tiedä, mitä haluaa tehdä elämällään – enpäs taida tietää sitä täysin vieläkään :). Suuri osa tanssijan ammattiin jäänyt luokkatoverini nimittäin on vaikeassa työtilanteessa, eikä se ura aina loppupeleissä ole helpoimmasta päästä.

Tanssin loppumisen jälkeen muutin Helsinkiin yhdessä rakkaimman lapsuudenystäväni kanssa, hehhee. Siitä ei kuulkaas ole (ainakaan julkaisukelpoista) materiaalia. Silloin pikkasen päälle parikymppisenä tais olla joka päivä juhlat ja palkkapäivänä suunnattiin ensimmäisenä henkkamaukalle – voi mitä eloa! Huolen häivääkään ei ollut, vaikka ruokalistalla oli melkein aina makaronia.

24-vuotias, vakava koululainen tässä hei.

Helsingin rilluvuosien jälkeen muutin hetkiseksi Joensuuhun opiskelemaan elokuva-alaa, mutta se ei sitten kuitenkaan ollut oma juttuni, jonka vuoksi vaihdoin vielä kerran koulua ja päädyin sitä reittiä takaisin Helsinkiin – ja tänne sitä vaan on juurtunut, vaikka ennen en tykännyt Helsingistä sitten yhtään (se tuntuu olevan kaikkien niiden mielipide, jotka eivät ole täällä koskaan asuneet, hehhee).

Helsingissä jälleen – olisinkohan 26-vuotias?

Vaikka reppuun mahtuu huomattavan paljon huonoja kokemuksia, koen että pääosa tähän astisesta elämästäni on ollut aika onnellinen.

Ja nyt olen aivan ällöttävän onnellinen, joten vaaka kääntyy lopullisesti plussan puolelle – rakastan elämääni, vaikka välillä sapettaakin nousta liian aikaisin sängystä ylös ;). Koen olevani onnekas niin ammatillisesti kuin yksityiselämänkin puolesta, koska ei tuota miestä kyllä vain vaihtaisi mihinkään, perhe on ykkönen ja ystävät todellisia.  Turhat esittämiset, tuttavuudet ja plörinät ovat unohtuneet (ja unohdettu) matkan varrelle.

Nykyammatissa pääsee tapaamaan vaikka kuinka jänniä tyyppejä! Minä ja inkkari joskus vuonna... Hmmm... 2008? Ja voihan arghs miten pulleat posket eräällä emännälllä on, voi näitä vanhoja kuvia :D. 

On se hassua, miten sitä nuorempana pelkäsi vanhenemista – nyt koen, että kolmekymppisenä elämä on ainakin nääääääin paljon parempaa kuin silloin joskus. Eli sinä ihminen, joka pelkäät niitä ryppyjä siellä silmäkulmissa: Ei niitä kuule vielä tässä iässä ole (ei kai vielä nelikymppisenäkään) ja täällä on parhaat bileet!

Se paras ja onnellisin niistä päivistä tähän astisista. 


<3


10 kommenttia:

  1. Ihana postaus senkin haaristelija! :D

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä ihana postaus <3 Ja voi niitä ihania (teini)aikoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, voi niitä aikoja! :D Olispas ollut teikäläisestäkin muutama tähtikuva, mutta päätin, että saat sitten itse paljastella niin halutessasi...

      Poista
    2. Joo, voisin joskus tehdä samantyyliset elinkaaripostauksen :) Saa sitten nähdä mitä kuvia sitä kehtaa paljastaa :D

      Poista
  3. Aika sulkku postaus täytyy myöntää.. Taitaa kovaa vauhtia lähentyä tuo maaginen 30..? vai ehditkö jo juhlistaa sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis :). Täytän maaagisen luvun vasta marraskuun alussa, mutta on se sen verran maaginen, että sitä pitää jo nyt hehkuttaa!

      Poista
  4. Oi olipa kiva tutustua suhun kunnolla heti näin, ja työsi vaikuttaa kyllä tosi kiinnostavalta. Mutta ymmärrän, ettei työjutuista oikein viitsi netissä huudella. Hei sanoit, että mulla oli blogissa se sanatarkistus, sori en ymmärtänyt mitä sillä tarkoitat, voisitko selventää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, nyt vasta huomasin sun kommentin! Siis jos blogiasi kommentoi, niin on kirjoitettava kirjaimia ja numeroita tunnistautuakseen, eikä niistä ota erkkikään selvää :).

      Jos siis haluat sen pois, niin onnistuu kommenttien asetuksista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!