lauantai 9. kesäkuuta 2012

AL-KU UU-SI

Häät tulivat ja menivät, ja vaikka niistä asiaa tietysti aina riittääkin, on aika aloittaa uusi blogi uudelta pohjalta – ETTÄ TERETULEMAS TÄNNE VAAN! <3

Tämän blogin tarkoituksena on toimia hieman päiväkirjamaisesti kaiken mahdollisen ympärillä, mutta niitä kaikkein synkimpiä ja syvimpiä tulen tuskin tännekään vuodattamaan – elämässä pitää olla välillä pientä keveyttä ja kauneutta, ja sitä pyrin teille tarjoamaan. Luvassa ehkä myös hiukkasen enemmän ja suurempi siivu henkilökohtaisesta elämästäni.

Mukana menossa muun muassa Nukamakkara, jolla on ollut tänään harvinaisen kettumainen päivä.

Hääblogin kaverirakkaille tiedoksi, että hääblogini pysyy tietysti vielä pystyssä ja päivittyykin tasaisin väliajoin –  pitäähän sitä nyt loputkin hääasiat saada pois postausjärjestyksestä! Lisäksi rakas siskoni suuntaa alttarille vuoden sisään ja eräät meistä ovat päässeet kaason kiitolliseen (?) ammattiin, joten hääasiat pyörivät myös sitä kautta mielessä.

Hääblogiin pääsee esimerkiksi täältä. Niin ja tuosta sivupalkista valokuvan kautta ---->

Onneksi hamppipesun jälkeen saa pusuja. Huomatkaa pussauskohteen iloinen kärsimysilme. 



Tervetuloa siis lukijaksi – toivottavasti saan mahdollisimman pikaisesti lisättyä sen mahdollistavat linkit sun muut tuonne sivupalkkiin ja laitettua muutenkin sivut kuntoon. Tämä bloggerin tarjoama uusi ulkoasu hiukkasen hämää vielä emäntää, mutta ei hätää – eiköhän tässä pian opita talon tavoille.

<3 Hannele

Ps. Kestättekö te tätä uutta ulkoasua? Risuja ja ruusuja saa antaa, koska itsekään en vielä tiedä, että toimiiko vaiko eikö toimi...

EDIT KELLO 23.53 – HERMO MENNEE, eli Bloggerin dynaaminen blogialusta jää käyttämättä – eihän sitä saa muokattua mieleisekseen ollenkaan! :D Palaan siis tuttuun ja niin turvalliseen simppeliin malliin. <3

6 kommenttia:

  1. Hihihi, mukana ollaan! Itsekin olen jo pidemmän aikaa harkinnut korusivustoni ohelle "enemmän lifestyle" -painotteista sivua.. Mutta se on kaatunut juurikin tuohon bloggerin upeaan dynaamisuuteen, heheh .)
    ps. ota muuten tuo lisävarmistus kommentointiin pois, se on niiiiiin ärsyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hyvä kun huomautit tuosta lisävahvistuksesta, sehän pääsi ihan unohtumaan ja totta puhut: Ehkä maailman raivostuttavin :).

      IHANAA KUN LIITYIT LUKIJAKSI SENKIN ja perusta ihmeessä lifestyle-blogi vaikka sitten vanhalle blogipohjalle! Oispas kivaa lukea sitä :)

      Poista
  2. Bloggerin dynaamisessa alustassa eniten ärsyttävää kaikkien muiden huonojen "ominaisuuksien" lisäksi on se, että artikkelin leveyteen ei voi vaikuttaa - kuvat ja teksti ei I-KI-NÄ asetu kivasti :/
    Mutta tämä oinasakka pitää siitä kynsin hampain kiinni ja kärsivällisenä (eli leukaperät kiukusta jumissa) odottelee jahka jotain hyvää yht'äkkiä pullahtaisi... ja sitten ehkä jo huomenna luovutan, koska oma header olis niin must...

    Mutta seuraan sinuu, senkin sää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja samaten ärsyttää se, että sitä ei voi muokata haluamallaan tavalla – esimerkiksi yläpalkkiin ei saa lainkaan suurta kuvaa, joka mua kovasti miellyttää (tai sitten en vaan osaa sitä sinne laittaa :D). Lisäksi sivupalkkiin on kiva laittaa vähän sitä sun tätäkin, eikä se onnistu dynaamisella alustalla - ainakaan itselläni..

      Mutta siirry nyt siskohyvä sieltä dynaamisesta penteleestä pois, helpottaa heti!

      <3

      Poista
  3. Löysinpäs tänne! :)

    Kannattaa muuten laittaa oikeaa palstaa leveämmäksi, niin ei mee katkipoikki esim. se käyttäjäraadin "Liity tähän sivustoon" nappula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvä kun huomasit, ei tämä homssuntomssu yhtään hoksannutkaan :D.

      Poista

Kiitos kommentistasi!